Takaisin Verenvuototaudit -pääsivulle

Hemofilian taudinkuva

Yleinen väärinkäsitys on, että hemofiliapotilas vuotaa valtoimenaan pienestäkin haavasta.

Vuoto ei kuitenkaan ole vuolaampi, kuin mitä vamma aiheuttaisi ilman vuototautia. Oikeammin vuototyyppiä kuvaa sana pitkittynyt, toisin sanoen vähäinenkin vuoto voi hoitamattomana jatkua vuorokausikaupalla.

Toinen tyypillinen piirre on vuotojen kohdistuminen niveliin ja lihaksiin. Naarmut, pinnalliset haavat ja neulanpistot lakkaavat yleensä vuotamasta painamalla ja näin tekevät myös tavallisesti nenän limakalvovuodot trombosyyttitulpan ansiosta. Suun limakalvohaavat voivat kuitenkin ilman hoitoa tihkua pitkään, koska verisuonitus on runsas ja puhumisen, syömisen ja juomisen aiheuttamat liikkeet häiritsevät jatkuvasti haavan paranemista. Mustelmat ja pienet pehmytosavuodot rajoittuvat ja paranevat yleensä itsestään.

Kolmas tyypillinen piirre on jälkivuoto, joka tarkoittaa sitä, että haava tai vamma saattaa alkaa vuotaa kahden-kolmen vuorokauden kuluttua, vaikka vuoto olisi ensin lakannut.

Vaikea hemofilia todetaan tavallisesti 6-9 kuukauden iässä. Synnytys ja ensimmäiset kuukaudet ovat yleensä oireettomia, mutta lapsen alkaessa kiivetä pystyyn ja kaatuilla, vuototaipumus tulee esiin pakaroiden mustelmina, ikenen tai huulen haavan pitkäkestoisena vuotona tai harvemmin nivelvuotona. Keskivaikean hemofilian toteaminen siirtyy usein myöhemmäksi, etenkin ellei sitä osata sukutietojen perusteella epäillä. Osa lievistä sairauksista todetaan vasta aikuisena.

A- ja B-hemofilian kliinisiä piirteitä

(taulukko)