Suomen Hemofiliayhdistys ry. järjestää Baxter Oy:n tuella potilaille ja potilaiden vanhemmille tarkoitetun koulutuspäivän lauantaina, 19. tammikuuta 2008 Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa.
Päivän aikana on tarkoitus luoda kokonaiskuva hemofiliasta ja von Willebrandin taudista, niiden hoidosta sekä uusista tutkimustuloksista ja kehityshankkeista. Päivän päätteeksi on paneelikeskustelu, jossa on tilaisuus esittää kysymyksiä asiantuntijoille. Päivän puheenjohtajana toimii dosentti Riitta Lassila / HUS Sisätaudit, Hematologian klinikka.
Suomessa ei ole aiemmin järjestetty potilaille tilaisuutta, jossa yhden päivän puitteissa olisi käsitelty verenvuototauteja näin laaja-alaisesti. Päivän yksityiskohtainen ohjelma on ohessa. Ohjelma on vielä alustava.
Tilaisuus on maksuton ja siihen sisältyy ohjelmaan merkityt ateriat. Hanasaaren kulttuurikeskuksessa on tilaisuus myös yöpyä.Yhden hengen huone maksaa 75 € ja kahden hengen huone 110 €, sisältäen aamiaisen, saunan ja uinnin. Alustavasti on varattu 15 yhden hengen ja 15 kahden hengen huonetta. Majoitusvaraus pitää tehdä kuukautta ennen tilaisuutta eli 19.12.2007 mennessä suoraan Hanasaaren kulttuurikeskukseen, puh. 09-435 020 (vaihde), fax 09-467 291. Myyntipalvelun sähköpostiosoite on myyntipalvelu@hanaholmen.fi
Tilaisuudessa jaetaan yhdistyksen jäsenille lomakkeita matka- ja/tai majoituskulujen ilmoittamista varten. Mahdollisuuksien mukaan yhdistys voi korvata osan näistä kuluista jälkikäteen.
Vaikka ette aikoisikaan yöpyä Hanasaaressa, tarvitsemme ruokailujen varaamista varten ilmoittautumisen tilaisuuteen 10.1.2008 mennessä. Ilmoittautumiset tehdään yhdistyksen toimistolle, mistä saa myös tarvittaessa lisätietoja tapahtumasta:
|
Suomen Hemofiliayhdistys ry.
SHY |
puh. (09) 4368
2992
|
Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi tähän mielenkiintoiseen tilaisuuteen !
|
Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä: |
![]() |
![]() |
Hanasaaren kulttuurikeskus: Hanasaarenranta 5, 02100 Espoo www.hanaholmen.fi